Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Talkooviikonloppu Haapamäellä 11.-13.9.2026

11 syyskuun 2026 - 13 syyskuun 2026
Ilmainen

Haapamäen museoveturiyhdistyksen seuraava talkooviikonloppu pidetään 11.-13.9.2026 yhdistyksen museovarikolla osoitteessa Asematie 35a, 42800, Keuruu. Talkoiden pääpainona on veturitallin lankutuksen jatkaminen ja sen viimeistely. Jos ylimääräistä aikaa jää, niin lankutuksen ohelle on keksitty muita työkohteita.

Talkootapahtuman perjantaipäivänä (11.9) keskitytään enimmäkseen paikan päälle majoittautumiseen, mutta tilanteen salliessa hommia voi jo silloin olla hommia tarjolla. Varsinaisen ohjelman mukaisiin talkootöihin keskitytään lauantaista sunnuntai-iltapäivään asti. Aikaisemminkin voi saapua ja myöhemmin lähteä, mutta tällöin kannattaa olla yhteydessä järjestäjään ja varmistaa, että yhdistyksen edustaja on tuolloin paikalla. Voit toki tulla paikalle lyhyemmäksikin aikaa. Talkoon kulusta ja aikatauluista tiedotetaan itse talkootapahtumalle omistetussa Whatsapp-ryhmässä ennen tapahtuman alkua ja myös sen aikana.

Majoitus tapahtuu yhdistyksen lepohuonerakennuksessa osoitteessa Asematie 35 ja mahdollisesti myös yhdistyksen omassa makuuvaunussa. Jos saavut omalla autolla, on parkkitilaa tarjolla lepohuoneen edessä pihalla. Haapamäen rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka museovarikolle.

Yhdistys tarjoaa majoituksen, liinavaatteet, ohjelman sekä ruokailun. Huomioithan ilmoittautumisen yhteydessä mainita mahdollisesti huomioon otettavan ruokavalion. Matkakuluista jokainen osallistuja vastaa itse.

Alaikäisillä on oltava yhteyshenkilönä huoltaja, johon yhdistyksen edustaja on tarvittaessa yhteydessä ennen tapahtumaa.

Ilmoittautumislomake löytyy tästä linkistä. Ilmoittautumisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet miten valmistautua viikonloppuun. Ilmoittautuminen on tärkeää etenkin jos aiot ruokailla tai majoittua yhdistyksen toimesta. Tällöin osaamme varautua saapumiseesi.

Jos et ole aiemmin/pitkään aikaan ollut talkoissa tai käynyt yhdistyksen tiloissa, sinuun ollaan yhteydessä jolloin saat tarvittaessa tarkemmat ohjeet mm. mitä kannattaa pakata mukaan.
Jos olet epävarma osaatko tai tiedätkö tarpeeksi niin älä huoli. Tärkeintä on osallistua omien kykyjensä mukaan. Paikalla on myös kokeneempia jäseniä jotka neuvovat sinua.
Lämpimästi tervetuloa viettämään viihtyisää talkooviikonloppua Haapamäelle!

Aikataulu lyhyesti:

  • Perjantai 11.9
    • Omatoiminen saapuminen Haapamäellä
    • Kevyttä talkoo toimintaa ja lankutusurakan valmistelua
    • Saunominen mahdollista osallistuja määrästä riippuen
  • Lauantai 12.9
    • 8.00-9.00 omatoiminen aamupala kahvihuoneella ja aloituspalaveri
    • 9.00-ilta lankutus- ja tarvittaessa muiden talkootöiden aloittaminen
    • 13.00-14.00 lounas kahvihuoneella
    • 14.00-ilta lankutustyön jatkaminen
    • 17.00-18.00 päivällinen kahvihuoneella
    • Ilta (ylimääräinen aika) illanviettoa, grillaamista ja saunomista
  • Sunnuntai 13.9
    • 9.00-10.00 omatoiminen aamupala kahvihuoneella
    • 10.00-13.00 talkootöiden jatkamista ja viimeistelyä
    • 13.00-14.00 lounas ja lopetustuokio

Tiedot

  • Alkaa: 11 syyskuun 2026
  • Loppuu: 13 syyskuun 2026
  • Hinta: Ilmainen

Järjestäjä

  • Eemil Liukkonen (Talkoovastaava)
  • Puhelin +358407499523
  • Sähköposti eemil.liukkonen@hmvy.fi

Tapahtumapaikka

  • Haapamäen Museoveturiyhdistys ry.
  • Asematie 35
    Haapamäki, 42800 Suomi
    + Google Map